maanantai 30. syyskuuta 2013

Koirakavereita

Viikonloppu oli leikkitreffi-painotteinen. Lauantaina Usva-kelpie oli perheineen meillä kylässä. Viima näytti hauskalta mini-Usvalta. Hyvin Usva jaksoi pentua leikittää.

Sunnuntaina Viima sai varsin ikäistään ja kokoistaan seuraa, kun Rukka-kelpie käväisi meillä. Hyvin leikit menivät tytöillä yksiin. Sen verran rankkaa sosiaalisen elämän harjoittaminen oli jäyhä-Kassuun tottuneelle Viimalle, että eilinen iltapäivä kuluikin sitten lähinnä pattereita lataamalla.

Tänään Viima on sitten riekkunut uusin voimin. Päivälenkillä Viima nykäisi niin kovaa, että pentupannan pikalukko aukesi, joten sitä ei enää varmaan uskalleta käyttää. (Tähän astihan Viima on ollut kohtuu nätisti remmissä, no, ei ollut tänään)  Nyt meillä onkin akuutti talutusvälinekriisi, kun kaikki pannat ja valjaat on joko liian pieniä tai liian isoja. Onneksi kasvuvauhti vaikuttaa olevan nyt sen verran kova, että eiköhän joku pian ole taas sopivakin, ainakin hetken aikaa.

Viima kävi tänään myös rokotuksilla, pentu oli oikein reipas eikä huomannut piikkiä ollenkaan. Eläintenhoitaja vain totesi, että "tämä onkin tällainen vähän avoimempi paimenkoira". No vähän...Painoa Viimalla oli eläinlääkärin vaa'an mukaan hieman yli 9 kiloa. Korkeudeltaanhan Viima on vielä hitusen Kassua matalampi, ehkä n. 36 senttiä.

Illalla pieni röyhkimys vielä nappasi Kassulle tarkoitetun treenilihapullan ihan tuosta noin vain mun kädestä. Siinä ei lupaa kyselty eikä katsekontaktia tarjottu. Hyvä ettei tukehtunut pullaansa. Alkaa neidistä löytymään tuota asennettakin, tähän asti me ollaankin päästy aika helpolla.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Sitä sun tätä

Viikonloppuna käytiin taas mökkeilemässä. Viima pääsi tekemään vähän vanhempaa jälkea (n. 1 tunti), ja se meni hyvin, vaikka maasto olikin vähän haastavaa pennulle. Ihanan itsenäisesti Viima tekee töitä, ei kyllä kysele minulta mitään, vaan ratkoo ongelmat itse.

Mökillä tuli ensimmäistä kertaa pientä konfliktiakin Viiman kanssa. Jouni ja Kassu olivat lähteneet lenkille, ja kun Viima jonkun toimesta pääsi ulos, se lähtikin nenä maassa seuraamaan poikain jälkeä. Ja luoksetulo-kutsuun ei tietenkään reagoitu mitenkään, tai pikemmiten pistettiin korvat taakse ja lisättiin vauhtia. Sain pennun juoksemalla napattua kiinni ja kannoin sisälle. Sen enempää en sitä miettinyt, harjoittelimme toki senkin jälkeen luoksetuloja mökillä niin kuin muuallakin. Jotakin epämiellyttävää tilanteesta oli ilmeisesti Viiman mieleen kuitenkin jäänyt, koskapa nyt kotonakin Viima on joissakin tilanteissa tullut luokse vähän empien. Koska en kyllä millään jaksa alkaa leikkiä mitään hippaleikkejä koiran kanssa, on nyt tehty korjaussarjaa yhdistämällä erilaisia kiinniottoja ja -pitoja ruoka-aikaan. Nopeasti tilanne näyttäisi palautuneen ennalleen, mutta hyvä osoitus taas itselle, että omalla mielentilalla on aika iso merkitys tämän koiran kanssa touhutessa. Ei tarvi sanoa pahasti, riittää että ajattelee. :) Toisaalta tietynlaisen herkkyyden vastapainona on jäljestyksessäkin näkyvä itsenäisyys ja kyky tehdä omia ratkaisua, joten en Viimaa ihan pehmeimmästä päästä olevaksi kelpieksi laskisi. Aika näyttää mihin suuntaan tyttö kasvaa.

Mökillä pienelle koiralle tuli muutenkin vähän väärä käsitys elämästä, kun isommalla porukalla kaikki eivät jaksa (eikä tietenkään tarvitsekaan) pitää samanlaista kriteeristöä yllä kuin me kotona pidämme. Joten näiden reissujen sivutuotteena aina jonkin aikaa pöydästä kerjätään, ovista juostaan edestakaisin ilman lupaa ja muutenkin ollaan kuin ellun kanat.

Reissussa Viima tiputti ensimmäiset hampaansa, nyt on etuhampaita lähtenyt sekä alhaalta että ylhäältä. Ja Kassu kiittää. Meitä muita Viima ei enää juuri purekaan.

Jatkoa ajatellen olisi varmaan hirveän hyödyllistä listata asioita, joita Viima nyt osaa ja joita me nyt harjoittelemme. Mutta lista on niin pitkä ja sekalainen, että en ole vielä jaksanut motivoitua sellaista laatimaan. Paljon on tehty, mutta mitään ei kovin syvällisesti. Mutta mitä ikinä ollaankaan tehty, niin treenaaminen on tuntunut todella mukavalle. Viima keskittyy tehtäviin hyvin ja on toistaiseksi innostunut ihan kaikesta tekemisestä, mitä sille on keksitty esitellä.







keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tokoilua

Viikonloppuna pääsimme Viiman kanssa Mestarien oppiin tokoilussa. Tuli ihan tarpeeseen, ensi töikseen pentu karkasi kentälle eikä tietysti kuunnellut mitään käskyjä, kun kenttä oli täynnään ihania ihmisiä.

Marin setissä otimme ensin pentu-luoksetuloja. Itselleni oli yllätys, miten kauas niissä kannattaa mennä. Omaksi muistinvirkistykseksi muutama ranskis:
- kutsuttaessa rauhallinen perusasento, sitten lelu herää eloon. Varioidaan matkaa, joka odotetaan ennen lelun herättelyä
- jos koira kuumuu liikaa ja alkaa päästää ääntä, lasketaan virettä esim. apuohjaaja syöttää namia. Koira voidaan myös kantaa ohjaajan luota tai ohjaaja voi liikkua rauhallisemmin.

Sitten Mari katsoi vähän meidän perusasento-harjoittelua, ja heti tuli kommenttia liiallisesta käsiavusta. Ja kas vain, pienellä ranneliikkeellä Viima siististi kääntyi juuri oikeaan paikkaan. Samaten harjoittelimme pieniä siirtymiä ja niistä uudestaan perusasentoon tuloa. Näitä jatkamme ja perusasennossa pysymistä ja kontaktia aletaan myös tässä rinnalla vahvistamaan. Tässä sessiosssa kuulin myös viisauden sanat, joihin varmaan palaamme vielä monta kertaa: koska koira on vilkas, on ohjaajan oltava rauhallinen.

Noutoakin Viima pääsi kokeilemaan. Lainasimme Hikan kapulaa, vaikka olin sitä mieltä, että ei se sitä hae. Mutta niin vain haki, ja toi takaisinkin, kun sai palkaksi leikkiä. Näitä jatketaan vielä hyvä tovi, ennen kuin noudon muita osa-alueita ryhdytään esittelemään.

Ansun kanssa katsoimme istumista ja maahan menoa jääviäkin silmällä pitäen. Hyvät vinkit tuli tähänkin. Namihoukuttelulla saatiin liikettä aikaan ja mukavan täpäkät istumiset ja maahanmenot. Myös liikkeestä pysähtymiseen saimme treenivinkit. Kentällä Viima ei vielä heitettyyn palloon reagoinut. Pitäisi muutenkin yrittää saada vähän pallohulluutta aikaan, pallo olisi kuitenkin monessa asiassa kätevä palkka. No, onhan tässä aikaa, ja hyvin Viima nyt jo leikkii muilla leluilla.

Tätä ei ehditty kokeilla, mutta treenivinkkinä saimme myös tunnarin etsintä-leikin. Periaate on sama kuin vauhtinoudossa, mutta kapula laitetaan piiloon esim. korkeaan ruohikkoon tai lehtien alle. Tätä itse asiassa jo testasimme kotona, ja tästä tulee varmaan vielä Viiman uusi suosikkilaji.

Koulutuspäivän jälkeen oma pää surisi ja kovalevy oli täynnä, mutta niin me vain reippaasti suunnattiin vielä tekemään pientä jälkitreeniä. Sitä vartenhan me itse asiassa alunperin olimmme Pirkanmaalle asti päättäneet ajella. Hanna näytti mallia ensin Hikan kanssa ja sitten Viimakin pääsi vähän jäljestämään. Viiman vilkkaus näkyi hyvin jäljelläkin, alku oli melkoista sähellystä ja jossain vaiheessa jälki vähän hukkui. Mutta hyviä neuvoja saatiin, miten näissä tilanteissa kannattaa toimia. Ja kun Viima taas pääsi jutun juonesta kiinni, niin se eteni oikein mallikkaasti ruokakipolle asti.Nyt vain lisätreeniä, ja toivotaan, että lunta ei vielä ihan tule.

Reissu oli kiva ja hyvin antoisa. Viima oli erinomainen reissukaveri, otti lepotauot lunkisti ja kun tuli oma vuoro, niin teki hommia kivasti ja keskittyneesti.




torstai 12. syyskuuta 2013

Rauhoittumista

Keskiviikon treeneissä Viima pääsi lähinnä oleskelemaan kentän laidalle ja tekemään pieniä namijuttuja. ja tapaamaan vähän ihmisiä ja vieraita koiriakin. Tarkoituksella otettiin välillä vähän rauhallisempaa oleilua ja kivaa tuntui pennulla olevan näinkin.

Vähän yli kolmetoistaviikkoisena Viimasta on löytynyt ihan uusia vaihteita kotitreeneissä. Vähän mietiskelevän oloinen pentu on yhtäkkiä oivaltanut, miten siistiä naksuttelu-temput onkaan. Into ja osaaminen eivät vielä vain ole ihan optimaalisessa suhteessa; mieluiten Viima tekisi montaa asiaa yhtä aikaa, mutta ei mitään ihan kunnolla. Ja mikä hienointa,samalla kuin säätää tuli hännän alla, voi myös haukkua korkealta ja kovaa.

Yksi syy tähän säheltämiseen on varmaan myös se, että itselleni on vaikeaa tehdä pennulle vaikeustasoltaan sopivia treenejä. Välillä jäädään liikaa paikalleen, ja välillä sitten nostan kriteeriä liian äkkiä. Tälläistä se aina vähän pentujen kanssa taitaa olla, tutkiskelua ja opiskelua puolin jos toisin.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Reissukoira

Viikonloppuna hyödynnettiin alkusyksyn kauniita säitä ja suunnattiin mökille. Viimalle reissu olikin ensimmäinen laatuaan. Yllättäen se oli mökillä kuin kotonaan, jopa vähän liiaksikin, tontit rajat eivät vielä oikein hahmottuneet, ja neiti olisi tehnyt retkiään aika kauaskin, jos ei olisi valvonta toiminut. Aitaamaton järvenrantatontti kahden alle kouluikäisen lapsen, yhden riistaviettisen terrierin ja yhden pennun kanssa olikin melkoinen haaste, varsinaisesta rentoutumisesta ei oikein voinut puhua.

Treenatakin toki piti vähäsen. Lapset pitivät kiitettävästi huolta leikkipuolesta, joten päätin sitten vastapainoksi testata kangasmetsää jälkimaastona. Lyhyt ja varsin tuore jälki alkoi tutusti nurmikolta, mutta suuntautui sitten luontevasti metsän puolelle. Tähän asti Viima on vielä vähän arponut, miten niitä jälkiä oikein pitäisi mennä, mutta nyt tapahtui jonkinlainen oivallus, ja jäljelle lähdettiin kovaa ja hyvällä asenteella. Ja kuono ensimmäisenä, mikä tietysti helpottaa asiaa.

Kotimatkalla vierailtiin vielä kummipojan synttäreillä, ja pentu sai tutustua moneen eri-ikäiseen uuteen ihmiseen. Kaikkien juhlavaatteet taisivat jäädä ehjiksi, mitä on pidettävä hyvänä saavutuksena.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kentällä

Aika on mennyt hurjaa vauhtia. Viima on ollut meillä nyt melkein viisi viikkoa, ja vähitellen on sosiaalistamisvisiittien lisäksi aloitettu vähän muidenkin asioiden opettelua. Tällä hetkellä pääpaino on opetella leikkimään ja tekemään yhteistyötä erilaisissa paikoissa, erilaisten häiriöiden keskellä.

Siksipä Viima pääsi tänään mukaan Kassun treeneihin. Tarkoitus oli opetella kentän reunalla rauhoittumista, mutta mutta... kun se pikku keinu oli niin sopivasti kohdalla, niin pitihän sitä vähän kokeilla. Ja reippaasti Viima keinua paukuttelikin.

Lisäksi leikittiin hiukan kahden lelun leikkiä ja otettiin vähän paikalla istumisen alkeita. Istumisen kestoa olen nyt opettanut ihan lelun kanssa. Jos peppu nousee, niin lelu mene piiloon, ja kun taas istutaan, se tulee esiin. Tietyllä sanalla Viima saa sitten aloittaa leikin. Pieniä hetkiä, mutta jonkinlainen oivalluksen taso on tässäkin (ehkä) saavutettu.

Kyllä pieni hetki tuli rauhoittumistakin tehtyä. Juusto vei ainakin tällä kertaa voiton muista häiriöistä, mutta sellaista aavistuksenomaista zoomailua oli kentän suuntaan havaittavissa, että tilanne voi vielä muuttua.