tiistai 24. syyskuuta 2013

Sitä sun tätä

Viikonloppuna käytiin taas mökkeilemässä. Viima pääsi tekemään vähän vanhempaa jälkea (n. 1 tunti), ja se meni hyvin, vaikka maasto olikin vähän haastavaa pennulle. Ihanan itsenäisesti Viima tekee töitä, ei kyllä kysele minulta mitään, vaan ratkoo ongelmat itse.

Mökillä tuli ensimmäistä kertaa pientä konfliktiakin Viiman kanssa. Jouni ja Kassu olivat lähteneet lenkille, ja kun Viima jonkun toimesta pääsi ulos, se lähtikin nenä maassa seuraamaan poikain jälkeä. Ja luoksetulo-kutsuun ei tietenkään reagoitu mitenkään, tai pikemmiten pistettiin korvat taakse ja lisättiin vauhtia. Sain pennun juoksemalla napattua kiinni ja kannoin sisälle. Sen enempää en sitä miettinyt, harjoittelimme toki senkin jälkeen luoksetuloja mökillä niin kuin muuallakin. Jotakin epämiellyttävää tilanteesta oli ilmeisesti Viiman mieleen kuitenkin jäänyt, koskapa nyt kotonakin Viima on joissakin tilanteissa tullut luokse vähän empien. Koska en kyllä millään jaksa alkaa leikkiä mitään hippaleikkejä koiran kanssa, on nyt tehty korjaussarjaa yhdistämällä erilaisia kiinniottoja ja -pitoja ruoka-aikaan. Nopeasti tilanne näyttäisi palautuneen ennalleen, mutta hyvä osoitus taas itselle, että omalla mielentilalla on aika iso merkitys tämän koiran kanssa touhutessa. Ei tarvi sanoa pahasti, riittää että ajattelee. :) Toisaalta tietynlaisen herkkyyden vastapainona on jäljestyksessäkin näkyvä itsenäisyys ja kyky tehdä omia ratkaisua, joten en Viimaa ihan pehmeimmästä päästä olevaksi kelpieksi laskisi. Aika näyttää mihin suuntaan tyttö kasvaa.

Mökillä pienelle koiralle tuli muutenkin vähän väärä käsitys elämästä, kun isommalla porukalla kaikki eivät jaksa (eikä tietenkään tarvitsekaan) pitää samanlaista kriteeristöä yllä kuin me kotona pidämme. Joten näiden reissujen sivutuotteena aina jonkin aikaa pöydästä kerjätään, ovista juostaan edestakaisin ilman lupaa ja muutenkin ollaan kuin ellun kanat.

Reissussa Viima tiputti ensimmäiset hampaansa, nyt on etuhampaita lähtenyt sekä alhaalta että ylhäältä. Ja Kassu kiittää. Meitä muita Viima ei enää juuri purekaan.

Jatkoa ajatellen olisi varmaan hirveän hyödyllistä listata asioita, joita Viima nyt osaa ja joita me nyt harjoittelemme. Mutta lista on niin pitkä ja sekalainen, että en ole vielä jaksanut motivoitua sellaista laatimaan. Paljon on tehty, mutta mitään ei kovin syvällisesti. Mutta mitä ikinä ollaankaan tehty, niin treenaaminen on tuntunut todella mukavalle. Viima keskittyy tehtäviin hyvin ja on toistaiseksi innostunut ihan kaikesta tekemisestä, mitä sille on keksitty esitellä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti