keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tokoilua

Viikonloppuna pääsimme Viiman kanssa Mestarien oppiin tokoilussa. Tuli ihan tarpeeseen, ensi töikseen pentu karkasi kentälle eikä tietysti kuunnellut mitään käskyjä, kun kenttä oli täynnään ihania ihmisiä.

Marin setissä otimme ensin pentu-luoksetuloja. Itselleni oli yllätys, miten kauas niissä kannattaa mennä. Omaksi muistinvirkistykseksi muutama ranskis:
- kutsuttaessa rauhallinen perusasento, sitten lelu herää eloon. Varioidaan matkaa, joka odotetaan ennen lelun herättelyä
- jos koira kuumuu liikaa ja alkaa päästää ääntä, lasketaan virettä esim. apuohjaaja syöttää namia. Koira voidaan myös kantaa ohjaajan luota tai ohjaaja voi liikkua rauhallisemmin.

Sitten Mari katsoi vähän meidän perusasento-harjoittelua, ja heti tuli kommenttia liiallisesta käsiavusta. Ja kas vain, pienellä ranneliikkeellä Viima siististi kääntyi juuri oikeaan paikkaan. Samaten harjoittelimme pieniä siirtymiä ja niistä uudestaan perusasentoon tuloa. Näitä jatkamme ja perusasennossa pysymistä ja kontaktia aletaan myös tässä rinnalla vahvistamaan. Tässä sessiosssa kuulin myös viisauden sanat, joihin varmaan palaamme vielä monta kertaa: koska koira on vilkas, on ohjaajan oltava rauhallinen.

Noutoakin Viima pääsi kokeilemaan. Lainasimme Hikan kapulaa, vaikka olin sitä mieltä, että ei se sitä hae. Mutta niin vain haki, ja toi takaisinkin, kun sai palkaksi leikkiä. Näitä jatketaan vielä hyvä tovi, ennen kuin noudon muita osa-alueita ryhdytään esittelemään.

Ansun kanssa katsoimme istumista ja maahan menoa jääviäkin silmällä pitäen. Hyvät vinkit tuli tähänkin. Namihoukuttelulla saatiin liikettä aikaan ja mukavan täpäkät istumiset ja maahanmenot. Myös liikkeestä pysähtymiseen saimme treenivinkit. Kentällä Viima ei vielä heitettyyn palloon reagoinut. Pitäisi muutenkin yrittää saada vähän pallohulluutta aikaan, pallo olisi kuitenkin monessa asiassa kätevä palkka. No, onhan tässä aikaa, ja hyvin Viima nyt jo leikkii muilla leluilla.

Tätä ei ehditty kokeilla, mutta treenivinkkinä saimme myös tunnarin etsintä-leikin. Periaate on sama kuin vauhtinoudossa, mutta kapula laitetaan piiloon esim. korkeaan ruohikkoon tai lehtien alle. Tätä itse asiassa jo testasimme kotona, ja tästä tulee varmaan vielä Viiman uusi suosikkilaji.

Koulutuspäivän jälkeen oma pää surisi ja kovalevy oli täynnä, mutta niin me vain reippaasti suunnattiin vielä tekemään pientä jälkitreeniä. Sitä vartenhan me itse asiassa alunperin olimmme Pirkanmaalle asti päättäneet ajella. Hanna näytti mallia ensin Hikan kanssa ja sitten Viimakin pääsi vähän jäljestämään. Viiman vilkkaus näkyi hyvin jäljelläkin, alku oli melkoista sähellystä ja jossain vaiheessa jälki vähän hukkui. Mutta hyviä neuvoja saatiin, miten näissä tilanteissa kannattaa toimia. Ja kun Viima taas pääsi jutun juonesta kiinni, niin se eteni oikein mallikkaasti ruokakipolle asti.Nyt vain lisätreeniä, ja toivotaan, että lunta ei vielä ihan tule.

Reissu oli kiva ja hyvin antoisa. Viima oli erinomainen reissukaveri, otti lepotauot lunkisti ja kun tuli oma vuoro, niin teki hommia kivasti ja keskittyneesti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti