Vihikoira

Eilen testattiin ensimmäistä kertaa, miten Viima jäljestää jonkun muun kuin minun tekemiä jälkiä. Tai ehkä oikeammin, miten minä selviän siitä, että en ollenkaan tiedä, missä jälki on mennyt.

Jouni teki meille ihan tuohon lähipellolle pienen jäljen, varmuuden vuoksi kunnon juustonpaloille, joita tosin laitettiin aika harvaan. Viimalle tuntuu toimivan se, että palkka löytyy vähän harvemmin, koska jos jälki on täyteen namitettu, kokevat namit vähän inflaatiota. Hajuvanan seuraaminen on kuitenkin Viimalle nyt se kaikkein palkitsevin juttu jäljellä. Korkea motivaatio on tietysti hyvä asia, mutta vähän olen kaivannut tekemiseen enemmän ajatusta ja tarkkuutta.

Oli se aika erilaista kulkea koiran perässä "sokkona", mitä nyt jonkun juuston onnistuin jostain silloin tällöin bongaamaan. Paljon enemmän tuli kiinnitettyä huomiota koiran tekemisiin, en ole ennen tiedostanutkaan, kunka paljon jäljellä käytän energiaa oman kulkureitin muistelemiseen, mikä tietysti on ihan turhaa, koska tavoitteena on, että koira sen jäljen etsii enkä minä.

Yhdessä kohdin Viima pyöri vähän sen oloisesti, että arvelin jo hukan meille koittaneen, mutta niin vain päädyimme loppupalkalle. Ja tällä kertaa ei koko matkaa menty liina kireällä, vaan Viima teki oikeasti tarkkaa työtä ja haisteli hyvin. Jälki oli nyt yli puoli tuntia vanha, ja namit olivat tosiaan suuria ja herkullisia, ja niitä oli melko harvakseltaan. Hyvä treeni kaiken kaikkiaan!