Pieniä onnistumisia

Kun treenaa lajeja, joita ei oikein hallitse, koiran kanssa, joka on kovin erilainen kuin aikaisemmat koirat, ei voi välttyä siltä, että välillä tuntuu ettei mikään etene. Mutta sitten taas joku nukuttu yö, ja moni asia loksahtaakin paikoilleen. Noutokapulan pidon kanssa meille on käynyt vähän näin. Ei se pitäminen vielä valmista ole, eikä täydellistä, mutta että Viima istuu ja pitää kapulaa pureksimatta sekunteja, ei sekunnin sadasosia, siitä pitää olla tyytyväinen.

Nouto-osastolla kokeilin myös ilmojen lämmettyä metallinoutoa. Vauhtinoudossa ei ollut mitään ongelmia, Viima nosti metallikapulan yhtä innolla kuin muutkin. Pitoa en ole metallilla vielä kokeillut, haluan saada sen vielä vähän luotettavammaksi yhdellä välineellä.

Jälkikausi on korkattu myös, ja sen kanssa taidetaan joutua odottamaan useampikin yö asioiden kirkastumista.... Viimalla on nyt kauhea vire jäljelle, niin kova, ettei ruoka tahdo jäljellä maistua eikä sen tarkkudenkaan kanssa niin väliä ole. Tällä viikolla nöyrästi palasin namiruutuihin. Ensimmäisellä kerralla Viima vain juoksi ruutua hölmönä ympäri pari minuuttia, ennen kuin rauhoittui syömään. (Hyvin tuntui silti tietävän, missä ruutu oli). Nyt nuuskutus alkaa jo vähän nopeammin. Tänään ajoin myös suoran, lyhyen jäljen broilerinameilla höystettynä, ja niiden perään Viima sentään oli sen verran, että pysyi hyvin jäljellä ja myös söi namit. Pysytellään nyt näissä helpoissa harjoituksissa toistaiseksi.

Treenien lisäksi ollaan ulkoiltu ja Viima on myös käynyt leikkimässä koirakaverien kanssa. Alle pari kuvaa Uli-kelpien vierailusta.