torstai 1. toukokuuta 2014

Life is merrier with a terrier

Viiman kanssa on tokoillut taas suht säännöllisesti. Työn alla on seisomisen ja luoksetuloissakin stopit, paikallaan seisominen ja kapulan pito liikkeessä. toppeja olen työstänyt kieltojen kautta, sillä seurauksella, että Viima ennakoi nyt törkeästi. Tällä hetkellä en siis oikeastaan treenaa vielä stoppeja vaan vauhdikkaita kieltoja. 

Paikallaan seisomisesta Viima kestää jo hienosti pientä häiriötä, mutta mun siirtyminen koiran vasemmalle puolelle aiheuttaa yleensä painonsiirtoa ja sitä kautta tassujen siirtelyä. Pitää varmaan treenata tasapainoilua ja "syviä lihaksia"vähän enemmän.

Kassukin pääsee aina tekemään jotain pientä Viiman treenien yhteydessä. Se on kyllä hupaisa treenikaveri. Viimeksikin kun treenattiin noutoa, niin Kassu odotti hyvin (pientä vinkumista ei lasketa, eihän),haki kapulan nopeasti ja juoksi sen kanssa...suoraan kauempana olevaan putkeen. Otettiin uusi yritys, laitoin koiran istumaan, sanoin käskyn ja samassa koira oli palkkalelussa kiinni. Sitä ei tuntunut häiritsevän että yksi osa liikkeestä jäi ikään kuin tekemättä. Kolmanteen toistoon oltiin molemmat tyytyväisiä, joten annoin Kassulle lelun palkaksi ja sitten sitä ei hetkeen enää näkynytkään, mihin lie mennyt puskaan sitä jyystämään. Itsehän olen tuon kouluttanut, mutta kyllä väitän, että joidenkin koirien kanssa pääsee vähän helpommalla. 

Viima on ilmojen lämmettyä päässyt veden ääreen pariin otteeseen. Soutuvene oli ekalla kerralla vähän jännä, seuraavalla reissulla jo nukutti veneen pohjalla. Ja kun vedet lämpenee, niin kyllä tuosta vielä uimarikin saadaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti