Viikonloppuna mökillä tein taas kahtena peräkkäisenä päivänä jälkeä. Nameja oli vähän lähdössä, mutta pääasiassa palkka tuli pienistä rasioista matkan varrelta.
Ensimmäisellä jäljellä Viima oli jotenkin tosi epävarma. Haahuili, katseli mua apua anovasti ja tuntui keskittyvän ihan kaikkeen muuhun kuin jälkeen. Jotenkin kuitenkin löysimme kaikki kipat. Ja taas tuli tuttu tunne siitä, että jälki loppui kesken, eli kun alun höntsäilystä oltiin päästy eteenpäin, niin sitten oltiin jo perillä.
Sunnuntaina Jouni teki meille jäljen. Nyt Viima meni musta koko ajan hyvällä asenteella, vaikkakin tällä kertaa sattuikin työtapaturma ja yksi kippo jäi löytämättä. Tämä oli musta kuitenkin parempi suoritus, Viima työsti itsenäisesti jälkeä ja kun jälki hetkellisesti hukkui, se nosti sen itse uudestaan eikä yhtään yrittänyt saada multa vinkkejä. Toivottavasti alla ollut lauantain treeni vaikutti tähän itsenäisyyteen enemmän kuin se, että mä en tiennyt oikeastikaan, missä jälki meni...
Eli lisää treeniä ja säännöllistä tekemistä, se lienee nyt se lääke, mitä me eniten tarvittaisiin. Ja erilaisia jälkiä, myös niitä vähän pidempiä. Vanhenemisen kanssa mä en ole huolissani, nytkin Viima ajaa pääsääntöisesti vähintään tunnin vanhoja jälkiä. Ja täytyy olla itse tarkkana, että antaa koiran tehdä työt eikä totuta sitä saamaan apua.
Tokopuolella on työstetty liikkeestä pysähtymistä ja jatkettu eteentulemisen harjoittelua. Viimeksi tein luoksetulon ihan ylipitkällä matkolla nähdäkseni, onko Viimalla taipumusta törmätä, ja niinhän se tuli jaloille. Onneksi se on tuollainen kirppu! Otin sitten uudestaan, ja hyvin korjasi, jäi ehkä vähän liiankin kauas. Meille on muutenkin tähän tullut sellainen ylimääräinen maneeri, eli ekasta kutsusta Viima tulee tiettyn matkan päähän, sitten mä huomautan siitä ja vasta sitten Viima korjaa oikeaan paikkaan. Näinhän tämä ei voi mennä, joten tämä kerrasta oikein tekeminen on nyt ensi viikoksi tarkoitus ottaa työn alle.
Alla vielä linkki surkuhupaisaan jälkivideoon. Ei ollut varsinainen kuningasidea yrittää itse kuvata jälkeä umpipusikossa. Kamera silmillä oli vaikea suunnistaa, ja sitkeästi yritinkin vetää Viimaa pois jäljeltä. Onneksi on yhtä sitkeä koira, joka aina palasi takaisin oikeille raiteille. :)
http://www.youtube.com/watch?v=JpT3wjiXTv8&feature=em-upload_owner
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti