Agilitytreeneistä on ihanasti tullut osa syksyn viikkorutiinia. Enää ei ole sellainen eniten ahdistaa kaikki-fiilis, vaan treeneissä on tullut myös onnistumisia. Nyt vain pitää treenata sitkeästi niitä vielä vaikeita juttuja, ja nauttia siitä, mikä jo osataan.
Viiman kaikki terveystulokset ovat nyt tulleet, ja terve koirahan tuo luustoltaan on. Hieno juttu, ja yksi stressattava asia vähemmän. Elämänsä ensimmäisessä fyssaritarkissa Viima kävi keskiviikkona. Fyssari löysi Viimalta vasemman lonkan tiimoilta jonkinlaisen jumin,mutta muuten lihakset, myös ne syvät, olivat hyvässä kunnossa. Onkohan nyt niin, että mun potkupyöräilyyn hankittava koiralle paremmat vermeet. Optimistisesti olen ajellut Hurtan Y-valjailla ja vanhalla raskaalla vetonarulla, kun eihän Viiman ole oikeasti tarkoitus vetää. Mutta kyllähän siinä aina hiukan tulee vetopätkiäkin.
Kun ollaan nautiskeltu agilitystä, niin tokoilu on kyllä vähän kärsinyt. Tein sentään pitkäpiimäiseen seuraamiseen treenisuunnitelman, jonka avulla siitä tulee meidän lemppariliike. Enää puuttuu toteutus. Muuten ollaan tehty vähän sitä sun tätä. Toivottavasti päästään agilitypestin päättymisen jälkeen taas johonkin ryhmään, täysin itsekseen treenaaminen ei samalla tavalla vie eteen päin. Luoksetulot on nyt saatu hyvälle mallille "tule täysillä, kierrä ohjaaja ja mene herkkukipolle"-systeemillä. Hypyssä maltti alkaa riittämään hypyn taakse jäämiseen, tosin seisomisesta siirtyy mielellään istumaan ennen aikojaan.
Ehkä sitä varovasti voisi aloittaa kisojen katselun. Syksy on vain vähän epäkiitollista aikaa säiden puolesta, vähän olenkin miettinyt, olisiko hallikisat ihan huono vaihtoehto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti