torstai 25. syyskuuta 2014

Treenejä ja fyssari

Agilitytreeneistä on ihanasti tullut osa syksyn viikkorutiinia. Enää ei ole sellainen eniten ahdistaa kaikki-fiilis, vaan treeneissä on tullut myös onnistumisia. Nyt vain pitää treenata sitkeästi niitä vielä vaikeita juttuja, ja nauttia siitä, mikä jo osataan.

Viiman kaikki terveystulokset ovat nyt tulleet, ja terve koirahan tuo luustoltaan on. Hieno juttu, ja yksi stressattava asia vähemmän. Elämänsä ensimmäisessä fyssaritarkissa Viima kävi keskiviikkona. Fyssari löysi Viimalta vasemman lonkan tiimoilta jonkinlaisen jumin,mutta muuten lihakset, myös ne syvät, olivat hyvässä kunnossa. Onkohan nyt niin, että mun potkupyöräilyyn hankittava koiralle paremmat vermeet. Optimistisesti olen ajellut Hurtan Y-valjailla ja vanhalla raskaalla vetonarulla, kun eihän Viiman ole oikeasti tarkoitus vetää. Mutta kyllähän siinä aina hiukan tulee vetopätkiäkin.

Kun ollaan nautiskeltu agilitystä, niin tokoilu on kyllä vähän kärsinyt. Tein sentään pitkäpiimäiseen seuraamiseen treenisuunnitelman, jonka avulla siitä tulee meidän lemppariliike. Enää puuttuu toteutus. Muuten ollaan tehty vähän sitä sun tätä. Toivottavasti päästään agilitypestin päättymisen jälkeen taas johonkin ryhmään, täysin itsekseen treenaaminen ei samalla tavalla vie eteen päin. Luoksetulot on nyt saatu hyvälle mallille "tule täysillä, kierrä ohjaaja ja mene herkkukipolle"-systeemillä. Hypyssä maltti alkaa riittämään hypyn taakse jäämiseen, tosin seisomisesta siirtyy mielellään istumaan ennen aikojaan.

Ehkä sitä varovasti voisi aloittaa kisojen katselun. Syksy on vain vähän epäkiitollista aikaa säiden puolesta, vähän olenkin miettinyt, olisiko hallikisat ihan huono vaihtoehto.


maanantai 15. syyskuuta 2014

Agilityä

Sattumien summana olen päässyt Viiman kartturiksi ainakin syys-lokakuun ajaksi. Pesti on toki määräaikainen, mutta silti kovin mieluisa, etenkin kuin vakio-ohjaaja oli ehtinyt buukata itselleen syksyn täyteen hyviä koulutuksia. Ollaan aika raakileita tällä hetkellä molemmat, joten tekemistä kyllä riittää. Peruskäännöksistä ollaan lähdetty liikkelle. Käännöksissä olen opetellut vähän niiamaan ja laittamaan käden riittävän alas kokoamisen merkiksi, pelkkä rytmitys ei ainakaan vielä toimi. Poispäinkäännöstä on treenattu hypyilla ja viimeksi myös kepeillä. Jokaiseen tilanteeseen ei vain ehdi parhaaseen paikkaan, joten on opeteltava ohjaamaan vähän kauempaa. Kun on vuosia tehnyt agilityä yhden koiran kanssa tietyllä tavalla, on todella vaikeaa opetella tekemään toisin. Mutta niin hauskaa. :)

Tokoillut on nyt jäänyt vähän taka-alalle. Tosin toissa viikonloppuna tein alokkaan liikkeet vähän typistettynä (vain yksi seuruu, lyhyemmät paikallaolot jne.) ilman välipalkkoja, Viima oli jo alun alkaen vähän poissaoleva, ja pidemmissä seuruukaavioissa meillä on vielä tekemistä. Muuten meni ihan hyvin, Palkattomuus sinänsä ei kauheasti tuntunut haittaavan, mutta muuten oli ehkä vähän sellaista juoksun jälkeistä laahustamista tekemisessä. Joka tapauksessa päätin ottaa sosiaalisen palkkauksen nyt tosissaan työn alle. Lelu- ja namipalkassa meille on tullut myös pieniä ongelmia liiallisesta palkan odotuksesta, joten sikälikin on hyvä hakea nyt rentoa tekemistä ilman kyttäilyjä ja jumeja.

Lauantaina ehdimme vielä käydä paimenessakin. Kyseessä oli aloitteleville koirille suunnattu paimennuspäivä. Viima oli tosi kiinnostunut lampaista, Kouluttaja puhui neljästä paimennusduplosta, Viimalla niistä löytyi yhden päivän aikana ainakin kaksi, eli halu kuljettaa ja "paimentaa" eläimiä sekä halu koota lampaat nippuun flänkkäämällä. Tasapainopisteestäkin oli vähän orastavaa ajatusta, mutta rohkeus ei vielä riittänyt jäädä lampaiden taakse ihan yksin. Pieniä matkoja tehtiin kuitenkin kuljetusta, mutta sitten Viima lähti aina peränpitäjän roolista etujoukkoihin mamman kanssa. Ihan mielenkiintoista puuhaa. Olisi tietysti tavallaan hauska tietää, miten Viima kehittyisi jos kävisi vielä pari kertaa lampailla. Ja joka tapauksessa oli hienoa nähdä tilan paimenkoiria työssään, Taas sitä piirun verran paremmin ymmärtää, miksi nämä ovat sellaisia kun ovat. Hyvässä ja pahassa.

Eilen illalla innostuin tekemään Viimalle pitkästä aikaa jäljen. Ei olisi kannattanut, oltiin molemmat ihan kahvilla. Liekö edellisestä jäljestä ollut liian pitkä tauko vai paimennus vienyt mehut, mutta Viimalla ei kirjaimellisesti ollut hajuakaan koko hommasta. Kävin sitten vähin äänin hakemassa loppupalkan pois ja jätimme homman sikseen. Täytyy tässä katsoa, vieläkö jaksan tehdä korjaussarjaa vai pitäisikö vain myöntää itselleen, että aika ei nyt riitä kaikkeen. Jälkitreenit menevät aina eteenpäin kuin niitä tekee, mutta nämä pitkät tauot eivät selvästikään sovi meille, joten parempi ehkä jättää nämä toistaiseksi ohjelmistosta. Nyt on niin paljon muutakin kivaa tekemistä, että pieni priorisointi ei ehkä ole lainkaan pahitteeksi.